Siirry sisältöön

Saavutettava ja helppolukuinen verkkolehti

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

halaus

Kun vuosikausia printtilehtenä ilmestynyt Tukiviesti päätettiin siirtää kokonaan verkkoon, Kehitysvammaisten Tukiliitosta otettiin yhteyttä Poutapilveen. Asiakkaan toiveena oli siirtää lehden tuttu lämpö ja positiivisuus verkkoon, samalla parantaen saavutettavuutta ja kasvattaen lukijakuntaa.

Verkkolehti, jota voi myös kuunnella

Kehitysvammaisten Tukiliiton verkkolehti tukiviesti.fi nostaa esiin haastavia ja ongelmallisia aiheita positiivisella kärjellä. Lehti toimii tiedonlähteenä ja vertaistukena kehitysvammaisille, tukea tarvitseville, heidän läheisilleen ja eri alojen ammattilaisille sekä päättäjille.

Liiton lukijakunta haluttiin huomioida tekemällä uudesta verkkolehdestä saavutettava, selkeä ja monikäyttöinen – toiveena oli, että artikkeleja voi lukemisen lisäksi myös kuunnella näppärästi. Lisäksi hakukonenäkyvyyttä haluttiin parantaa ja artikkelien hyödyntämistä sosiaalisessa mediassa ja sähköpostimarkkinoinnissa helpottaa.

“Olimme etukäteen huolissaan saavutettavuudesta. Toteuttajaksi valikoitui Poutapilvi, sillä heillä oli etsimäämme osaamista aiheesta. Heiltä löytyi myös ymmärrystä siitä, miten lukijakuntaa voidaan seurata ja kasvattaa verkossa”, Sanna Salmela, Tukiliiton viestintäpäällikkö kertoo.

Uudistettu Tukiviesti ilmestyy nyt WordPress-pohjaisena verkkolehtenä. Verkkolehti eroaa tyypillisestä verkkosivutoteutuksesta siinä, että valtaosa sivuston sisällöistä on artikkeleita sivujen sijaan. Sivustolla navigointia ja artikkelien etsimistä helpottavat avainsanat tai kategoriat, joiden mukaan jokainen artikkeli on luokiteltu.

Yhteistyö sujui meidän osalta tosi huolettomasti. Poutapilveläiset puhuivat humanistia – tekniset asiat selitettiin auki ja meille kerrottiin tarkasti esimerkiksi missä vaiheessa hyväksyntätestaus tapahtuu.

Sanna Salmela, Tukiliiton viestintäpäällikkö

Sivustouudistuksen tavoitteet

01

Saavutettavuus – Helppokäyttöinen verkkolehti, jota voi lukea ja kuunnella

02

Hakukoneoptimointi – Tunnettuuden parantaminen SEO-optimoinnilla

03

Artikkelien jakaminen – Jakomahdollisuudet somessa ja uutiskirjeissä

04

Raikas ilme – Uudistettu visuaalinen ilme

Haasteena oli saada printtilehteen tottuneet lukijat siirtymään verkkolehden pariin. Toisaalta verkkolehti avaa mahdollisuuksia tavoitella ihan uutta lukijakuntaa.

Sanna Salmela, Tukiliiton viestintäpäällikkö

Tarkasti, askel askeleelta kohti julkaisua

Tukiviestin digitalisointi startattiin muotoiluvaiheella. Poutapilven tekemän taustatyön lisäksi Tukiviestin tiimin kanssa pidettiin yhteinen työpaja, jossa teknistä määrittelyä ja visuaalista tyyliä alettiin viemään eteenpäin yhdessä palvelumuotoilijan ja suunnittelijan kanssa.

Halutut sisältöalueet, eli esimerkiksi pääkirjoitukset, kolumnit, ajankohtaiset aritkkelit ja sisältöjen kategoriat suunniteltiin yhdessä asiakkaan kanssa muotoiluvaiheessa.

Poutapilven asiantuntijat ymmärsivät nopeasti millainen lukijakunta meillä on ja paljonko haluamme uudistaa. Kaikki eteni jouhevasti ja tarkasti, askel askeleelta.

Sanna Salmela, Tukiliiton viestintäpäällikkö

Suunnitteluvaiheessa sivuston käyttöliittymää alettiin viedä eteenpäin. Verkkolehdestä muotoiltiin ensimmäiset rautalankaversiot. Samalla Tukiviestille suunniteltiin raikas visuaalinen ilme tukemaan uudistumista.
Lopulta suunnitelmat vietiin WordPressiin Poutapilven asiantuntijoiden toimesta.

Osana teknistä toteutusta kokonaisuutta testattiin kaikessa rauhassa sekä asiakkaan että Poutapilven toimesta.

Tekninen toteutus

Näin verkkolehden markkinointia tuetaan teknisillä toteutuksilla

Helppokäyttöinen ja houkuttava sivusto oli ensisijaisen tärkeä tavoite uudistusprojektissa, jotta printtilehteen tottunut lukijakunta saataisiin siirtymään jouhevasti verkkolehden pariin.

Markkinointia pyrittiin helpottamaan teknisillä toteutuksilla. Sivustolle luotiin Tukiviestin uutiskirjeen tilausmahdollisuus yhteistyössä LianaMailerin kanssa. Artikkelien yhteyteen toteutettiin myös painikkeet sosiaalisessa mediassa jakamista varten.

Ilmoitusmyynnin mahdollistamiseksi verkkolehteen toteutettiin ratkaisu, jonka avulla lehdestä voidaan myydä mainospaikkoja. Kumppaniartikkelit ja mainokset erottuvat visuaalisesti lehden sisällöistä.

“Laadukkaan verkkopalvelun perusedellytys on se, että sisällöt kiinnostavat ja saavuttavat kohderyhmän. Ilmainen sisältö houkuttelee uusia lukijoita ja lisää sitoutuneisuutta erityisesti silloin, kun sisältö on poikkeuksellisen mielenkiintoista”, Poutapilven projektijohtaja Linnea Eerola kertoo.

Uudessa verkkolehtialustassa sisältöjen hakukoneoptimointia voidaan jatkossa parantaa helposti SEO-lisäosan avulla. Tukiviestin sisällöntuottajille järjestettiin projektin osana koulutustilaisuus, jossa tehokkaan ja SEO-optimoidun viestinnän keinoja käytiin läpi. Sisällöntuotannon helpottamiseksi uudistetun verkkolehden sivustopohjaan luotiin esimerkkejä oikeilla sisällöillä.

Projektinvetotaito ja helposti hallittavat alustat auttoivat siinä, että koko ajan tiedettiin tarkasti missä mennään. Projektissa oli helppo pysyä kärryillä, kun kärryä ajettiin koko matka yhdessä Poutapilven kanssa.

Sanna Salmela, Tukiliiton viestintäpäällikkö

Osaaminen

Palvelumuotoilu

  • Työpajat
  • Haastattelut
  • Käyttäjätestaus

Suunnittelu

  • Käyttöliittymäsuunnittelu (UX/UI)
  • Visuaalinen suunnittelu

Tekninen toteutus

  • WordPress-sivusto
  • Uutiskirje – LianaMailer
  • ReadSpeaker -lisäosa artikkeleiden kuuntelua varten